Espoon keskuksen turvallisuushanke
Turvallisuuspalstat
Suvela
Kirkkojärvi
Kiltakallio-Kannusilta
etusivu > turvallisuuspalstat > turvallisuuspalsta joulukuussa 2003

Turvallisuuspalsta joulukuussa 2003

Tämä on Keski-Espoon Sanomien uusi vakiopalsta. Turvallisuuspalsta on osa Espoon keskuksen ja lähiympäristön turvallisuusprojektia, jota kutsutaan SAFETY-projektiksi. Omat työryhmänsä, jotka on koottu mainittujen alueiden asukkaista, on perustettu Kirkkojärvelle ja Suvelaan. Projektin tavoitteena on pitkäjänteinen toiminta rikospelon ehkäisemiseksi sekä ympäristön perusparantamisen että kommunikaation keinoin.

Turvallisuus on meille kaikille tuttu asia ja sen tunteen säilyttäminen on meille tärkeää. SAFETY-projektin taustavoimana on Espoon kaupunki, mutta itse toiminnasta ja sen muodosta vastaavat asukkaat itse. Projektin käynnistyi tänä vuonna osana Espoon keskuksen kehittämistyötä.

Keltaisia taloja Suvelassa keväällä 2003. Kuva: Miina Hagerlund.

Suvelan työryhmä, jossa itse olen jäsenenä, perustettiin viime keväänä. Työryhmän puheenjohtajana toimii Keski-Espoo -seuran puheenjohtaja Tommi Laakso. Ryhmän muut jäsenet ovat Markku Mikkelson, Maija Jämsä ja allekirjoittanut. Työryhmä täydentää tarvittaessa itse itseään.

Kaiken toiminnan perustana on asukaslähtöisyys. Työryhmä päätti ensimmäisessä kokouksessaan viime keväänä tehdä Suvelan alueella kirjallisen asukaskyselyn. Kaavakkeita jaettiin kaikkiaan 500 kpl, joista neljäsosa palautettiin. Määrä oli parempi kuin odotettiin - aihe selvästi herätti kiinnostusta.

Kolmannessa kokouksessa elokuun puolivälissä oli ideariihen paikka, jolloin asukaskyselyn vastausten perusteella hahmoteltiin ne ajatukset ja ideat, joita rikospelon ehkäisemiseksi pyritään viemään eteenpäin. Asiasta pidettiin myös kaksi yleisötilaisuutta 3. syyskuuta ja 2. lokakuuta, jossa käytiin vuoropuhelua asukkaiden kanssa siitä, ovatko ryhmän kyselyn pohjalta esittämät toimenpiteet oikeansuuntaisia - ne saivat myönteistä tukea. Ensimmäisessä tilaisuudessa esiteltiin myös Kirkkojärven työryhmän teettämän kyselyn tuloksia.

Kirstinharjua vuodelta 2000. Kuva: Tony Hagerlund.

Lokakuun alussa työryhmä kokoontui jälleen pohtimaan etenemistietä kunkin ehdotuksemme suhteen; ideat oli jaettu ympäristö (Y) koskeviin toimenpiteisiin ja kommunikaatiota koskeviin toimenpiteisiin (K). Näin saimme aikaan ns. YK-suunnitelman rikospelon ehkäisemiseksi ja turvallisuuden parantamiseksi. Mainitsen tässä kolme tärkeää ympäristötoimenpidettä, joita ovat pusikoitumisen ehkäisy, valaistuksen parantaminen ja toimenpiteet ravintola Satulinnan aiheuttamien häiriöiden poistamiseksi.

Kommunikaation kehittämiseen tähtäävät mm. tämä turvallisuuspalsta ja hankkeelle avatut omat internet-sivut, linkin niille löydät Keski-Espoo -seuran sivuilta www.keskiespooseura.fi. Kommunikaatiolla pyritään myös oikaisemaan asioita vääristeleviä vanhoja huhuja ns. kaupunkilegendoja. Ei vanhaa painolastia tarvitse minkään alueen ikuisesti kantaa. Poltetaan vanha karsta pois kuten raketti sen ampaistessa kohti avaruutta rankan alkukiihdytyksen jälkeen. On muistettava, että rikospelon poistamiseen tarvitaan koko kylä - meidät kaikki. Aloitetaan sillä, että muistamme tervehtiä naapuria.

Ensi keväänä lähetetään Suvelassa jälleen 500 kyselykirjettä ja tulosta verrataan viime kevääseen. Toivotaan, että jokainen kyselyn saanut palauttaa sen myös. Tämän jälkeen työryhmä tarkistaa jälleen toimenpiteet ja niiden suunnan - onko myönteistä kehitystä tapahtunut? Jo tässä vaiheessa projektia voidaan saadun palautteen pohjalta sanoa, että kyllä asukkaat Suvelassa viihtyvät!

Maija Haataja

Sivujen toteutus © 2003-2006 Tony Hagerlund.