| Keski-Espoon Sanomat
2/2002 |
Sisällysluettelo
Yhteispalvelupiste
uudistui
Varaa lääkäriaika tai liikuntasali netissä!
Espoon
kaupunginmuseo aloitti WeeGee-talossa komeasti
Yhteispalvelupiste uudistui
Espoon keskuksen yhteispalvelupiste on uudistunut remontin myötä. Yhteispalvelupisteen tilat yhdistyivät yESBOxin kanssa. Uusiin tiloihin muutti myös kuluttajaneuvonta.
Yhteispalvelupisteen uudistettu tila on selkeästi avarampi. Vanhat pankkitiskit on uusittu ja tuolit sijoiteltu enemmänkin oleskelua kuin odottelua varten. Vanha Kansallisosakepankin ja Suomen Yhdyspankin välinen seinä - joka olikin kuulemma paksu sellainen - purettiin ja nyt yhteispalvelupisteen ja nuorten neuvontapiste yESBOxin välillä on avoin kulkuyhteys. Tämän vuoden aikana myös palvelupisteen edustan kuopalle painunut kiveys uusitaan.
Asukkaiden oleskelutilaksi
"Ideana on yhdistää mahdollisimman monia palveluita samaan tilaan", toteaa Espoon yhteispalvelupäällikkö Pirkko Andrejeff. Hän on uudistuksista silminnähden innoissaan. "Toiveena on, että käyttäjät eli kuntalaiset löytäisivät yhteispalvelupisteen uudesta näkökulmasta, muunakin kuin bussilipputoimistona."
Avaramman tilan toivotaan houkuttelevan asukkaita istuutumaan alas ja tutkimaan esillä olevaa materiaalia vaikka jo paikan päällä. Tavoitteena on eräänlainen olohuone, josta asukkaat voivat etsiä itse tietoa niin esillä olevasta materiaalista, netistä kuin kyselemälläkin. "Jos jotain ei tiedetä siitä otetaan selvää", lupaa Andrejeff.
Andrejeff toivoo, että yhteispalvelupisteen tiloissa voitaisiin tulevaisuudessa järjestää myös pienimuotoisia asukasiltoja. Vaikka yhteispalvelupiste sulkee ovensa viideltä, ei se tarkoita sitä etteikö tiloissa voisi silloin tällöin olla ohjelmaa myös myöhempänä ajankohtana.
Kaksi uutta nettipistettä
Uutuutena yhteispalvelupisteeseen tulee pari tietokonetta nettiyhteyksin. Yhdessä yESBOxin parin koneen kanssa uusituissa tiloissa on siis neljä konetta lähes vapaassa käytössä. Lähes vapaassa, sillä käyttöä tullaan "rajaamaan kohtuudella". Koneet on tarkoitettu tiedon etsintään ja sähköpostitteluun, joten pelit tai aikuisviihde eivät kuulu asiaan. Asiakkaita varten tiloissa on myös maksullinen kopiokone ja lähiaikoina on mahdollista lähettää myös fakseja.
Yhteispalvelupiste muutostilassa?
"Asiakkailta toivotaan mahdollisimman paljon palautetta, jotta löydetään entistä paremmin se, mitä he meiltä haluavat", toteaa Andrejeff. Hän toivoo yhteistyötä myös muiden tahojen kanssa: "Tulevana kesänä muun muassa myymme lippuja Urkuyö ja aaria -konsertteihin." Suunnitelmissa on myös ilmoitustaulu alueen yhdistysten ja seurojen ajankohtaisille ilmoituksille.
Espoon yhteispalvelupisteet uudistuvat samaa tahtia kirjastojen kanssa. Isossa Omenassa Matinkylän yhteispalvelupiste pitää ovensa auki iltaseitsemään sekä on avoinna myös lauantaisin. Leppävaaran uuden liikekeskuksen valmistuessa siellä avaa ovensa loppukesästä 2003 myös Leppävaaran yhteispalvelupiste.
Jotain jäi puuttumaan
Avarammasta ilmeestä ja miellyttävämmistä oleilutiloista huolimatta yksi kauneusvirhe remontin jäljiltä jäi - vanhat raskaat pankinovet jäivät jäljelle. Ne yhdistettynä korkeisiin kynnyksiin pitävät huolen siitä, ettei lastenvaunujen kanssa tulla yhteispalvelupisteeseen ainakaan huvin vuoksi käymään ja pyörätuolin kanssa ei laisinkaan. Tähän Andrejeff toteaa, että oven eteen edustan uusimisen yhteydessä toivottavasti rakennettaisiin kaivattu liuska ja myös oven uusiminen on toivottavasti tulossa. "Viime remonttiin oven uusiminen ei valitettavasti mahtunut."
Espoon keskuksen yhteispalvelupisteen sijainti on samaan aikaan sekä keskeinen että syrjäinen. Bussipysäkit, kaupat ja juna-asema kivenheiton etäisyydellä tekevät paikasta keskeisen, mutta kävelijöitä ei yhteispalvelupisteen editse kulje juuri lainkaan.
Kaiken kaikkiaan voi kuitenkin todeta, että yhteispalvelupiste on menossa entistä parempaan, ihmisläheisempään suuntaan.
Tony Hagerlund
Varaa lääkäriaika tai liikuntasali netistä!
e-Espoo tuo sähköiset palvelut käyttöösi. Espoon kaupunki kaupunki kehittää palveluitaan ja tuotetarjontaansa enenevästi verkkopohjaisiksi. Ensimmäisenä pysyvänä verkkopalvelunaan Espoo avaa venepaikkavaraukset internettiin.
Strategisten tavoitteidensa mukaisesti Espoo vie palvelujaan enenevästi verkkoon kaikilla niillä sektoreilla, joilla toiminnasta syntyy aitoa lisäarvoa kaupungin asiakkaille sekä omalle organisaatioille. Lisäarvoksi voidaan lukea esimerkiksi ajan ja kustannusten säästyminen sekä palvelutarjonnan monipuolistuminen.
Tavoitteena on avata espoolaisille e-palveluiden kautta myös aiempaa laajemmat mahdollisuudet myös osaamisensa kehittämiseen sekä verkon välityksellä tapahtuvaan kanssakäymiseen. Tieto- ja viestintätekniikan avulla ihmisten vaikutusmahdollisuuksia voidaan myös kehittää, samoin kuin parantaa palveluja sekä niiden saavutettavuutta ja käytettävyyttä.
Esimerkkejä tulevista Espoon e-palveluista
vuonna 2002
- Tilaprojekti - varaa kaupungin julkisia tiloja (urheilutilat, koulujen
tilat, kartanot, asukaspuistot) suoraan verkosta
- Vuorovaikutteinen suunnittelu - osallistu asuinalueiden ja lähiympäristösi
suunnitteluun yhdessä suunnittelijoiden ja toisten asukkaiden kanssa
- Kalajärven terveysaseman e-pilottiprojekti - varaa aika lääkärille verkkopalveluna
tai vieraile vaikkapa nettineuvolassa
Lähde: Espoon kaupungin kotisivut internetissä 25.4.2002
Espoon kaupunginmuseo aloitti WeeGee-talossa komeasti
Kaupunginmuseon WeeGee-talon uusien näyttelytilojen avajaisia juhlittiin 16. toukokuuta ja heti seuraavasta päivästä alkaen museo on ollut avoinna kaikelle kansalle.
Tilaisuuden aluksi maljapuheen piti sivistystoimen johtaja Kristina Wikberg, joka korosti museon asemaa kaikkien espoolaisten yhteisenä identiteetin luojana ja totesi ettei historia synny itsestään. Wikbergin jälkeen ääneen pääsivät kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ilkka J.Kari ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Juhani Hakala. Kari pohti puheessaan Espoon pitkää historiaa: "Espoossa viljeltiin maata, metsästettiin ja asuttiin kun Ullanlinnan kallioilla hylkeet vielä läpsyttelivät kylkiään." Hakala puolestaan totesi että "kaupunki, joka ei tunne juuriaan, ei ole kaupunki" ja julisti omassa puheessaan Espoon lopullisesti kaupungiksi.
Matti Klinge piti avajaispuheen
Näyttely avajaispuheen piti professori Matti Klinge. Hän totesi, että "jokaisella on historiansa, ihmisellä, käsitteellä, esineellä. Jokainen ihminen voisi nousta näytteille. Jokainen ihminen kelpaisi esimerkiksi ajastaan." Seuraavaksi Klinge pohti omaa espoolaisuuttaan, vaikkei ole koskaan Espoossa asunutkaan. Nuorena miehenä hän ystävineen polki Espoonlahteen katsomaan Porkkalanniemeä, joka tuohon aikaan oli osa vierasta outoa, vierasta maata. Espoossa Klinge on käynyt usein kyläilemässä tai konserteissa. Kaukainen esi-isä oli Espoosta, samoin miniä. "Niinpä rakas lapsenlapsemmekin on tavallaan puoliksi espoolainen."
Puheensa lopuksi Klinge pohti nykyaikaa, jolle on ominaista sirpaleinen tieto. Tuo tieto pitää järjestää muunmuassa koulujen ja museoiden toimesta selkeäksi kokonaisuudeksi. Tästä syystä kulttuurin ja historian opetus on hyvin tarpeellista. Ja mitä enemmän on sirpaleista tietoa, sitä enemmän tarvitaan museoita jäsentämään sitä. Hän lopettikin että "espoolaiset ovat oikeastaan vasta tiensä alussa."
Komea näyttely
WeeGee-talossa on esillä perusnäyttely "Aikamatka Espoossa", jossa käydään lyhyesti läpi Espoon historiaa kivikaudelta tähän päivään. Perusnäyttelyn helmiä ovat kaksi upeaa pienoismallia, joista toisessa on kuvattuna Träskendan kartano ja puisto iltavalaistuksessa ja toisessa Espoon kirkko rakennusvaiheessa.
Lisäksi esillä on tyylikäs näyttely "Jälkiä hiekassa", jossa kuvataan elämää kivikaudelta rautakaudelle. Esillä ovat merkittävimmät Espoosta tehdyt arkeologiset löydöt. Esihistoriallista aikaa on dramatisoitu tyylikkäästi videokuvan ja äänien avulla; merenranta-asumuksen taakse seinälle on heijastettu videokuvaa merenrannasta aaltoineen ja kaiuttimista kuuluu aaltojen liplatusta.
Kaupunginmuseo pyrkii panostamaan tosissaan lapsiin ja nuoriin. Naapurikoulujen kanssa tehdään yhteistyötä, vieraileville ryhmille on tarjolla käyttöön auditorio Alle 18-vuotiaille sisäänpääsy on ilmainen.
Tony Hagerlund
Sivun alkuun
© 2002-2008 Tony Hagerlund.